Table of Contents Table of Contents
Previous Page  4 / 16 Next Page
Information
Show Menu
Previous Page 4 / 16 Next Page
Page Background

erikoisliite

Turun Sanomat

4

20.9.2016

P

idimme viime syksynä kriisipa-

laverin, jossa piti miettiä, mihin

rupeaisimme kirjallisen uramme

jälkeen. Minä ilmoittauduin au-

tokouluun ja ajoin C-kortin, kos-

ka ajattelin, että kuljetusalalla

voisi olla töitä,

Heli Laaksonen

kertoo.

–Minä taas aloitin kaupunkiopaskurssin,

Elina Wallin

kertoo.

Vaikka nyt naurattaa, tunnelma oli oi-

keasti alakuloinen. Laaksonen kuvaa viime

syksyä kamalaksi. Kun kirja-alakin näytti

luisuvan yhä jyrkempään alamäkeen, hän

teki omat johtopäätöksensä.

–Oltuani ensin viisi vuotta Sammakolla

ja sitten 11 vuotta Otavalla päätin kokeilla

kirjan kustantamista itse. Otavalla olin

jäänmurtajan kyydissä, nyt minulla on

potkukelkka, Laaksonen kuvaa.

Vaikea kuvitella, että Otava olisi luopu-

nut hittikirjailijastaanmukisematta, mutta

Laaksonen vakuuttaa lähtönsä tapahtu-

neen ilman dramatiikkaa.

–Sovimme toimitusjohtaja

Pasi Vainion

kanssa, että teen kirjan itte ja jos mistä

ei tul mittä, saan palata Otavalle. Kevään

aikana sitten kirjoitin kirjan, jolle ostin

omalla rahalla kustannustoimittajan, tait-

topalvelun ja painatuksen – perustin pop

up -kustantamon.

Vaikeinta oli keksiä jakelukanava.

–Kirjavälityksestä voi toki ostaa jakelun,

mutta käytännössä vain kirjakauppoihin.

Mut misä enä kirjakaupoi o? Esimerkiksi

Eurassa, Eurajoella tai Mynämäellä ei ole

edes Prismaa, jossa olisi kirjaosasto. Kohta

kasvaa sukupolvi, joka ei tiedä, että synty-

mäpäivälahjaksi voi ostaa kirjan.

Kovan miettimisen jälkeen Laaksonen

keksi ehdottaa kirjaansa jaettavaksi pos-

tikorttifirma Paletin lehtitelineissä niin

pikkumarketeissa kuin kirjakaupoissakin.

–Teimmekin sellaisen sopimuksen, et-

tä minä maksan ja Paletti jakelee kirjaani

provikasta.

Jokusen kappaleen Laaksonen voi jaella

itsekin, sillä hän on hankkinut C-ajokort-

tinsa innoittamana Deutsche Postin käy-

töstä poistetun kuormurin.

–Päätyökseni en saa kuljettaa, koska

pitäisi olla kuljetusalan tutkinto, mutta

voin hiukan huvikuljettaa käydessäni ta-

paamassa ihmisiä.

–Kaikki on hyvin erilaista kuin isolla

kustantamolla. En tietysti enää pysty ol-

lenkaan nukkumaan, mutta en minä ole

kauheasti nukkunut ennenkään, Laakso-

nen nauraa.

Kuorma-autoileva

kirjailija-kustantaja

aloittelee myös kuvataiteilijana. Laakso-

nen on kuvittanut kannen uuden uransa

ensimmäiseen kirjaan

Sylvia, Tuija ja lau-

lava patja

sekä Elina Wallinin lastenkirja-

debyytin

Semmoset ja Tommoset – Tapleti

arvotus

.

–Sain yläasteella kuvaamataidosta ysin

ja olen aina tykännyt piirtää. Tämä on hie-

nosti sanottuna debyyttini kuvittajana,

Laaksonen kertoo ja luonnehtii itseään

kuvataiteilijana ”sellaiseksi kansalaisopis-

ton istujaksi”.

Yhtä vaatimaton on Wallin.

–Lastenkirjataustani ei ole mimmoi-

nenkaan. Ei minulla ollut käynyt mieles-

sänikään, että kirjoittaisin lapsille, koska

en tunne niittenmaailmaa ja ajattelutapaa.

Nyt on kuitenkin alkanut tuntua, että ei se

lapsen maailma ehkä kovin erilainen ole-

kaan kuin tällaisen hulluttelevan aikuisen,

Wallin kertoo.

Hänen kirjassaan porilaiset Mari ja Kari

Semmone sekä Pirkko ja Pertti Tommone

kuulevat, että kaikkien pitää ruveta käyt-

tämään ”taplettia” ja kauhistuvat, koska

he ovat ihan terveitä. Niinpä he yrittävät

kaikin keinoin saada itsensä kipeiksi.

–Tätä oli sillä tavalla hauska tehdä, et-

tä Helillä ja minulla oli molemmilla yhtä

jännittävää. Se oli tasaväkistä tekemistä,

Wallin sanoo.

–Kirjoittaminen on ihan eri juttu kuin

piirtäminen, koska kirjoitan melkein mi-

tä tahdon, mutta piirtää voin vain, mitä

osaan. Kun Elina esimerkiksi pyysi piir-

tämään hampaat vesilasissa, lopputulos

näytti maisseilta mukissa, Laaksonen

kertoo.

Laaksonen on

yllytyshullu: Piirtämään

hän ryhtyi Wallinin ehdotuksesta.

Sylvia,

Tuija ja laulava patja

syntyi, koska näytte-

lijä

Marjatta Rinne

pyysi kirjoittamaan

näytelmän.

Muunmuassa Kansallisteatterin näytte-

lijänä tunnettu Rinne sai näytelmänsä, ja

kaupan päälle syntyi romaani, jossa seitse-

mänkymppinen, äkeä ja vitsikäs kaksikko

”makka patjal ja puhuu miähist”.

–Lukijoistani suuri osa on iäkkäitä, ja

olen ollut niin paljon vanhainkodeissa töis-

sä, että olen ikäihmisten jutui kuunnellu

paljon enemmän kuin oman ikkästeni. Si-

tä paitsi kauan elänyt on kaiken ikäinen.

Siksi Sylvian ja Tuijan hahmot syntyivät

helposti.

Semmoset, Tommoset, Sylvia ja Tuija

saattavat seikkailla vielä vuosienkin päästä,

mutta paljon riippuu vastaanotosta.

–Emme oikeasti tiedä, mitä teemme

näitten kirjojen jälkeen. Uutta kriisiä

kohti siis. Jos kysyt joulun jälkeen, tun-

nelma on varmasti taas synkempi, Wallin

lohkaisee.

Ennen lohdutonta loppuvuotta koittaa

kuitenkin riemukas kirjamessuviikon-

loppu, jossa hän ja Varsinais-Suomen

äänenä tunnettu Laaksonen edustavat

Satakuntaa.

6

6

Heli Laaksonen ja ElinaWallin Turun

kirjamessujen avajaisissamuunmuassa

presidentti Tarja Halosen ja kirjailijaWla-

dimir Kaminerin kanssa perjantaina 30.9.

kello 13–14 Auditoriossa. Lisäksi Laakso-

nen jaWallin kertovat uusista kirjoistaan

Satakunnan osastolla B-hallissa sunnun-

taina 2.10. kello 12.30–.

6

6

Heli Laaksonen kertoo kuulumisistaan

myös Satakunnan osastolla B-hallissa lau-

antaina 1.10. kello 11.30– ja esittelee uutta

näytelmäänsä Sylvia, Tuija ja laulava patja

Satakunnan osastolla sunnuntaina 2.10.

kello 14.30–. Jälkimmäisessämakupaloja

esityksestä antavat näyttelijät Marjatta

Rinne ja Eija Nurmio. Ja vielä lisäksi Laak-

sonen nähdäänmessulavalla virolaisen

lastenkirjailijan Andrus Kivirähkin kanssa

otsikolla Rakastetut – kirjailijakohtaami-

sia lauantaina 1.10. kello 15–15.35 Audito-

riossa.

Tasaväkisesti uuttapäin

Satakuntaa Turun kirjamessuilla edustavat Heli Laaksonen ja ElinaWallin lopettivat viime syksynä

kirjailijanuransa. Sitten takki kääntyi: Laaksonen jätti Otavan ja ryhtyi kirjan tekoonomillaan,

porilainenmurrekirjailijaWallin kirjoitti ensimmäisen lastenkirjansa.

Heli Laaksonen

■■

Syntynyt

Turussa

1972.

■■

Kirjoittaa

Lounais-

Suomen murteella.

■■

Esikoisteos,

runo-

kokoelma Pulu uis,

ilmestyi 2000.

■■

Elellyt

Rauman Lapissa

vuodesta 2011.

■■

Kattaa

pöydän

kahdelle, ei ole lasta eikä

lammasta.

■■

Aikuisille

suunnattu

kirja Sylvia, Tuija ja laulava

patja julkaistaan Turun

kirjamessuilla.

ElinaWallin

■■

Syntynyt

Porissa

1980.

■■

Murrekirjailija,

pakinoinut Satakunnan

Kansaan vuosia.

■■

Julkaissut

kaksi

murreteosta ja kaupun-

kivärityskirjan aikuisille,

esikoisteos Onnepotkui

ilmestyi 2009.

■■

Toimii

lisäksi juonta-

jana, mm. tämän syksyn

Turun kirjamessuilla.

■■

Ensimmäinen

lastenkirja Semmoset

ja Tommoset – Tapleti

arvotus julkaistaan Turun

kirjamessuilla.

Tuomo Karhu

teksti

Lennart Holmberg

kuva